Lottaperinne

Kun ajatus omasta lottaperinneyhdistyksen perustamisesta Keski-Uudellemaalle suunniteltiin vuonna 2016 oli tavoitteena tukea Lottamuseon toimintaa ja vaalia menneiden sukupolvien jättämää arvokasta perintöä, lottahistoriaan tutustumista ja lottaperinteestä kertomista tuleville sukupolville yhdistystoiminnan muodossa.
Toiminnallinen ampumapäivä

Lauantaina 19.3.2022 järjestettiin jo kuudetta kertaa toiminnallinen ampumapäivä Jokelassa, viime vuonna valitettavasti koronarajoitusten varjossa loistava tapahtuma jäi pitämättä. Järvenpääläiset ottivat vetovastuun kiväärirastista ja nurmijärveläisten hoitamana järjestyi pistoolirasti sekä ruokahuolto.
Hyvinkään hämärähomma

Hyvinkään Reserviläiset ry järjesti sunnuntaina 5.12.2021 Sovelletun Reserviläisammunnan-kilpailun, järjestyksessään yhdeksännen Hyvinkään Hämärähomma:n. Kilpailuun osallistui 38 ampujaa useasta eri reserviläis- ja upseeriyhdistyksestä ja kilpailussa oli neljä rastia, yksi pistoolilla ja kolme kiväärillä, yhteensä 90 laukausta. Varusteleka sponsoroi kilpailua palkinnoin.
Mäntsälän kapina

Mäntsälän kunta järjesti 26. helmikuuta Hirvihaaran kartanossa seminaarin Demokratian tulikoe – Mäntsälän kapina 90 vuotta. Kapinassa 27.2.-6.3.1932 Mäntsälässä, Seinäjoella ja Jyväskylässä Lapuan liikkeen kannattajat yrittivät kaataa Suomen hallituksen mielestään kommunismia liikaa suosivan Suomen hallituksen.
VETRES

Koronapandemia on koetellut kovasti veteraanitukityötä, mutta myös järjestötoimintaa. VETRES Keski-Uusimaan viimeisin vuosikokous saatiin pidettyä 26. maaliskuuta 2019 Tuusulan kunnantalolla. Vuosikokous kutsutaan koolle 4. toukokuuta päättämään 8.12.1999 perustetun rekisteröimättömän, 40 sidosryhmän, VETRES-organisaation purkamisesta.
Varautuminen hyvinvointialueilla

Uuden hallintotason, hyvinvointialueiden, toteuttaminen on merkittävä turvallisuus- ja varautumisuudistus. Turvallisuusnäkökohdista ja riskienhallinnasta on välttämätöntä huolehtia alusta alkaen sekä kiinnittää huomio myös häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin liittyvään varautumiseen.
Toiminnanjohtajan terveiset

Päätyöni Uudenmaan Reserviläispiirin ja Reserviupseeripiirin toiminnanjohtajana on piirien hallintoon liittyvät työt, kuten vuosisuunnitelmat, budjetointi, kokousten valmistelu, ylennys- ja palkitsemisesitysten valmistelu jne. Yhdistysten hallintoasiat olivat aluksi minulle hieman vieraita, mutta kiitos työvaliokuntien ja piirihallitusten tuen ja ohjauksen avulla olen päässyt niihin hyvin sisälle.
Turpotietäjät palkintovierailulla

Uudenmaan Reservipiirit yhteistyössä Kirkkonummen Reserviupseeriyhdistyksen kanssa järjestivät joulukuussa Turpotietäjä 2021 -kilpailun alku- ja loppukilpailussa kärkisijoille yltäneille alueensa ja Helsingin reservipiirien lukiolaisille palkintovierailun Rannikkoprikaatiin.
Talvisodan päättymisen muistotilaisuus

VETRES Keski-Uusimaa järjesti 21. Talvisodan päättymisen muistopäivän tilaisuuden Keravan seurakuntakeskuksessa maaliskuun 13. päivänä. VETRES-toiminnassa tämä muistotilaisuus järjestettiin ensimmäisen kerran konserttina Järvenpää-talon Sibelius-salissa 13.3.2000, jolloin kutsuvieraana oli tuusulalainen Mannerheimristin ritari Väinö Hämäläinen ja Uudenmaan sotilasläänin komentaja, ev Jarmo Myyrä.